Nils Torvalds: Kansalainen ja demokratian viidakko

Alustus Kohtuusklubilla Jokelassa 25.1.2012

Demokratian pitkässä tarinassa voidaan erottaa kolme kehitysvaihetta, niitä seuraavat kriisit ja orastavan uuden alkumuotoja. Ensimmäinen vaihe on jo kaukana menneisyyden sumuisissa maisemissa. Meidän ei tarvitse tänään ymmärtää siitä vaiheesta muuta kuin, että tunnussanana oli suvaitsevuus, joka Westfalenin rauhan jälkeen nousi filosofien ykkösaiheeksi. Vaikuttamaan heistä on jäänyt kaksi: John Locke ja Baruch Spinoza. Locke oli Yhdysvaltain varhaisen demokratian suuri johtotähti. Spinoza oli radikaalin demokratian puolestapuhuja ja siksi ajatuksineen aina valtaapitävien hampaissa.

Abstraktin filosofoinnin pohjalta syntyneet käytännöt eivät yleensä ole olleet läheskään yhtä suvaitsevaisia kuin ajatukset tai poliittisten toimijoiden lupaukset.

Tämä ensimmäinen vaihe menehtyi 1700-luvun viimeisellä kymmenluvulla giljotiinin terän alla.

Uudet luokat

Seuraava vaihe syntyi 1800-luvun alussa ja uudenlaisen järjestäytymisperiaatteen pohjalta. Kaikkialla Euroopassa kasvoi kansan mobilisaation kautta uudenlaisia joukkojärjestöjä, ensin yleissivistävinä, mutta 1800-luvun loppupuolella politisoituvina ja eri suuntiin kehittyvinä. Uusi vaihe kypsyi avoimeksi kriisiksi 1900-luvun alussa ja huipentui Venäjän vallankumoukseen.

Suomessa mobilisaatio tapahtui pääsääntöisesti fennomanian puitteissa, mutta liike eriytyi yhteiskunnan haasteiden pohjalta siksi poliittiseksi kirjoksi, joka itsenäisyyden kaudella muodostui poliittiseksi järjestelmäksi.

Tämä poliittinen kirjo muistuttaa toimintatavoiltaan biologista geenijärjestelmää, jossa perimän eri ominaisuudet auttoivat selviytymään kaikista historiallisista haasteista aina sisällissodasta toisen maailmansodan loppupeleihin asti. Tätä perimää hyväksi käyttäen Suomi ryhtyi myös 1966 eduskuntavaalien jälkeen toteuttamaan myöhäistä hyvinvointiyhteiskunnan modernisaatiota.

Sitten elinympäristömme muuttui jyrkästi.

Uusi poliittinen järjestelmä

Kansainvälinen valuuttajärjestelmä ajautui 1970-luvulla umpikujaan. Samanaikaisesti sekä Englanti että Yhdysvallat valitsivat talouspolitiikassaan uudenlaisen lähestymistavan, jonka tarkoituksena oli selviytyä oman talouden muutosvaikeuksista ja kiristyneestä kansainvälisestä kilpailusta markkinoiden vapautumisen avulla. Samankaltaisesta yltiöliberalistisesta kokeilusta 1800-luvun lopulla oli kulunut paljon aikaa ja taloustieteilijät olivat entistä vakuuttuneempia kyvyistään hallita markkinoiden voimia.

Suomessa käänne uusliberalismiin osui ajallisesti yhteen Neuvostoliiton sortumisen kanssa ja herätti suurta hämmenystä poliittisessa järjestelmässämme. Hämmenystä ryhdyttiin ratkomaan liittymällä Euroopan yhteisöön. Samanaikaisesti tämän prosessin kanssa vanhan mobilisaatiokauden vapaaehtoista järjestäytymisperiaatetta muutettiin perinpohjaisesti siirtymällä jäsenten ylläpitämästä puoluejärjestelmästä valtiovallan verorahoituksella ylläpitämään poliittiseen eliittiin.

Muutos on valtava ja vahingoittaa syvästi – EY/EU:n demokratiavajeen myötävaikutuksella – sitä monipuolista poliittista perimää, jonka turvin Suomi oli siihen asti selvinnyt sekä sisäisistä että ympäristönsä kriiseistä. Oli vahingossa synnytetty markkinajohtoinen poliittinen järjestelmä, jonka legitimaatiovaje heijastuu kansalaisten äänestyskäyttäytymisessä. Kansalaiset etsivät kadonnutta vaikutusvaltaansa siirtymällä puolueesta toiseen. Sama ilmiö on nähtävissä muissakin EU-maissa.

Uusi demokratia

Toisen maailmansodan jälkeinen demokratiakilpailu, joka kylmän sodan oloissa oli ulottunut Yhdysvaltain kansalaisoikeustaistelusta kolmannen maailman vapautusliikkeisiin, oli tämän kehityksen myötä saavuttanut päätepisteensä. Maailman kauppajärjestö WTO on tämänkaltaisessa maailmassa monin kerroin vaikutusvaltaisempi toimija kuin maailman demokraattisesti valitut parlamentit.

Joudumme siis taas etsimään uusia ratkaisuja. Siinä kansalaisten omat epämuodolliset kohtuussetelit, joilla vaihdetaan yhteisöllisiä palveluja, synnyttävät kilpailevan ja kansalaistoimintaa vahvistavan poliittisen legitimiteetin. Tätä legitimiteettiä voidaan laajentaa ja rakentaa näin siltaa kansallisen ja ylikansallisen demokratiavajeen yli.

Sodat, rikkaat ja ilmastonmuutos

dosentti Heikki Tervahatun alustus Kohtuusklubilla 20.10.2010

Niklas Toivakainen: Mielikuvamainonnan kohtuuttomuudesta

Mainontaan, ja eritotisesti mielikuvamainontaan liittyviä ongelmia voidaan tarkastella kahdesta eri näkökulmasta; materiaalisesta/fyysisestä tai sielullisesta. Materiaalisella tasolla voimme puhua miten mainonta kytkeytyy ympäristökatastrofiin. Kulutus, ylikulutus, on tietenkin ongelman keskipisteenä. ”Sielullisella” tasolla mainosten ongelma on sen psykologinen tai hengellinen vaikutus ihmisiin; millä tavoin se vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen mutta myös miten se tunkeutuu käsityksiimme itsestämme ja toisista, ja miten se vaikuttaa käsityksiämme elämämme keskeisistä käsitteistä ja arvoista kuten esim. esteettiset, moraaliset ja seksuaaliset arvot; miten mainonta vaikuttaa ihmisten välisiin suhteisiin. Tämän kaksijakoisuuden kumpaakaan osapuolta ei tietenkään voi mielekkäästi ymmärtää toisesta erillään, kyseessä on yksi kokonaisuus.

Tarkoituksenani on hieman yrittää jäsentää millä tavoin ja miksi nämä kaski aspektia kytkeytyvät toisiinsa. Kuten jo mainitsin, kun on kyse mainonnan materiaalisesta vaikutuspiiristä, ympäristö-, tuotanto- ja laajemmin kulttuurilliset tekijät kummittelevat kokoajan taustalla. Ympäristökriisi on tosiasia ja ihmisen aikaansaama, riippumatta siitä mikä meidän osuutemme on ilmastonmuutoksessa. Kulutuskulttuurimme ylläpitää halvat tuotantomekanismit joihin liittyvät vakavia ihmisoikeudellisia sekä ihmisarvo ongelmia. Talousmarkkinana globaalisuus ja äsken mainitut seikat aikaansaavat suuria kulttuurillisia muutoksia, jotka usein ovat hyvin synkät – alkuperäiskansojen häviäminen, urbanisointi ja tähän liittyvä köyhyys ja kurjuus jne. Vaikka en suoranaisesti tule puhumaan näistä asioista, haluan kuitenkin muistuttaa, että nämä ovat hyvin keskeisiä mainosvastaisuuskeskustelussani ja toimivat keskusteluni perustana.
Miten mainonnasta tuli muuta kun pelkkä informaatiokanava

Ensimmäinen suuri mainoskampanja-aalto – siinä mielessä miten mainontaa tänä päivänä mielletään – on peräisin 1800-luvun loppupuolelta. Tämän aallon laukaisi tarve tuoda esille sen ajan uudet teknologiset keksinnöt (hehkulamput, autot, puhelimet, gramofonit jne.).

Eikä ole kuitenkaan sattumanvaraista, että moderni mainonta sai alkunsa juuri näinä aikoina. Mainostoiminnan synnylle voidaan antaa kasi toisiinsa kytkeytyviä syytä jotka molemmat itse kumpuavat uuden keksinnön ansiosta: uusi koneellistettu tuotantotehdas. (i) Nämä uudet tehtaat mahdollistivat tuotteiden massatuotannon joka vuorostaan mahdollisti ja tätä myöten kasvattivat uudenlaisen kulutuskulttuurin. a) Markkinoille nousi uutta teknologia (autot, puhelimet) jotka ”synnyttivät” uusia tarpeita, mutta myös b) vanhoja tuttuja esineitä jotka nyt olivat saatavilla useimmiten halvemmalla ja paljon suurimmissa määrissä, eli kaikille (esim. teollinen tekstiilibrodeeraus). Syntyi tarve vakuuttaa ihmisiä uusien keksintöjen elämänlaatua parantavasta voimasta sekä lisätä ostovoimaa uusille massatuotetuille tuotteille. Mainonnan tarve oli siis oleellinen osa uudentyyppisen kulutuskulttuurin synnyttämiselle jossa uudet tuotantomekanismit mahdollistivat aivan uudenlaista kulutuspotentiaalia.

(ii) Mutta, tehdastuotanto lisäsi myös mainonnan tarpeita koska nämä tehtaissa tuotetut tavarat olivat miltei identtisiä toistensa rinnalla ja tarvittiin tapoja millä erotettiin yhden tuottajan tuote toisesta. Tuotteiden logotyypit tulivat korvaamaan kuluttajan ja tuotteen välistä välittäjää sitä myötä kun kauppiaan osuus tuotteiden suosittelijana ja takaajana hälvensi. Tuoteimago oli hyvin pitkälti riippuvainen, ja on tänä päivänä täysin riippuvainen, siitä miten luotettavan ja houkuttelevan kuvan itse tuote pystyi antamaan kuluttajalle. Tämä tuotteen kuvan ja kuluttajan välistä suhdetta ylläpitää ja valvoo mainonta.

Tämän uusi tuotanto- ja markkina kulttuurin ja sen läpilyömisvoima, kuten voimme tänä päivänä hyvin todeta, tuottivat aina vain suuremman tarpeen panostaa enemmän ja enemmän mainontaa. 1920-luvulta lähtien mainostoiminta siirtyi sen alkukantaisesta muodostaan tieteelliselle polulleen. Uudet kehitykset ja suuntaukset psykologian, ja myöhemmin käyttäytymistieteen, kognitiotieteen ja jopa kognitiivisen neurotieteen alueella, sulautuivat, voisi sanoa luontevasti, mainosalaan. ”Luontevasti” koska kuten alusta lähtien, mainonnan päämääränä on, ja tulee aina olemaan, vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen.
Mainonnan kasvuperiaate

Niin kuin yleisestikin talousmarkkinat tänä päivänä, niin myös mainonnan oma logiikka perustuu ainaiseen kasvuun. Kyseinen mainonnan logiikka perustuu sen markkinoilla täyttävään funktioon. Mitä tänä päivänä mainostetaan, ei niinkään ole yksittäisiä tuotteita, vaan pikemminkin yhtiöiden ja yritysten nimiä ja logoja, joiden arvo markkinoilla on yhtiöiden liikevaihtoakin suurempi. Tämän todisti ensimmäistä kertaa Philip Morrisin pörssihankinta ”Kraft” nimisestä yhtiöstä 12,6 miljardilla dollarilla vuonna 1988. Ostohinta oli 6 kertaa yhtiön todellista hintaa suurempi. Nämä ylimääräiset miljardit olivat yhtiön nimi ja mielikuva jonka se kantoi mukanaan. Tämä pörssitapahtuma antoi aivan uudenlaisen arvon markkinointi- ja mainostoiminalle, sillä nyt ymmärrettiin, että yhtiön nimi ja logo muodostivat itse asiassa suurimman osan yhtiön markkina-arvosta.

Varsinkin suurten jättiyhtiöiden osalta tämä merkitsi sitä, että mainonta sai vieläkin suuremman investointipotentiaalin: mitä enemmän yhtiö pystyy levittämään mielikuvaa itsestään, sitä arvokkaammaksi sen pörssiarvo nousee. Tämän ymmärrettyä, yhtiöille selviää, että mainostila on kullanarvoista, joka puolestaan tietenkin johtaa siihen että mainostoiminta kasvaa. Tämä johtaa vuorostaan mainostilan kilpajuoksuun, missä pätee logiikka: mitä enemmän ympärillä on mainoksia, sitä enemmän meidän yhtiömme on panostettava mainontaan valloittaaksemme julkista tilaa ja ihmisten ”mielen-tilaa”

Elämme juuri nyt tilanteessa jossa mainostila tarkoittaa miltei samaa kuin yhtiön eloonjäämistä. Tämän takia mainostoimistojen yhtenä päätehtävänä on olla innovatiivisia ja kekseliäitä niin uusien mielikuvien luomisen ja vanhojen vahvistamisen kuin myös uusien mainostilojen ja -alueiden kehittämisen suhteen. Tässä yhteydessä JCDexauc:in lanseeraaman Digiscreenin iskulause ”Ennennäkemättömän koukuttava mainospaikka raitio- ja metrovaunuissa”, tai ”koukuttaa mennen tullen” näyttäytyy mielekkäänä.
Mainonta ja kohtuuton kulutus

Siitä huolimatta, että suuryhtiöiden hinta-arvo tänä päivänä perustuu pitkälti yhtiön tai logon mielikuvaan, ovat he vielä hyvin pitkälti riippuvaisia mainonnasta myös itse tuotemyynnin takia. Lyhyesti voimme sanoa tämän tarpeen johtuvan talousmarkkinan kasvuperiaatteesta. Tosiasia on, että elämme tänä päivänä maailmassa jossa talous lepää hysteerisen kulutuksen varassa. Annan esimerkin pienestä hillitystä Suomen maastamme: Vuonna 2008 7,6 miljoonaa kiloa vaatteita kierrätettiin UFF:n kierrätyspisteessä, joista vain 1/3 osa pääsi UFF käyttöön ja loput menivät muihin tarkoituksiin (hyötykäyttöön kuten esim. ”energiajakeeseen”, eli polttojätteeksi). Lähetystori FIDA kierrättää myös vaatteita ja heidän vaatekilomääränsä on noin 1 miljoona kiloa, joista n. 17 % menee suoraan energiajakeeseen (170 tonnia). Eli voimme vain tehdä jonkun muotoisen arvion siitä miten paljon vaatteita poltetaan(!!) joka vuosi Suomessa n. 900 tonnia. Ja kyseessä ei ole mitään vaateriekaleita – vaatejäte on oma asiansa – vaan käyttökelpoisia, joskus miltei uusia vaatteita. Kyse on pikemminkin siitä, että näillä kierrätysjärjestöillä ei yksinkertaisesti ole resursseja kierrättää sitä vaatemäärää jota ihmiset kuluttavat. Ystäväni joka on eko-vaatesuunnittelija ja kierrätys asioihin perehtynyt, arveli, että Suomessa menee kierrätykseen yhteensä noin 20 miljoonaa kiloa, eli 20 000 tonnia vuodessa, ja tämä on maa jossa asuu noin 5 1/2 miljoonaa ihmistä, vain reilut puolet siitä mitä asuu yksinomaan New York cityissä.

Tämä on meidän vaatekulutuksemme. Mikä motivoi ja ylläpitää tämäntyyppistä kulutusta? Mistä saamme päähänpistoksemme täyttää varastomme vuosittain niin, että päädymme tällaisiin kierrätyslukuihin? Jotkut voisivat kenties sanoa, että ihminen on vain yksinkertaisesti niin turhamainen, että ei näytä olevan mitään rajaa miten paljon hän on valmis kuluttamaan. Voi jopa kuulla sanottavan, että ihminen tarvitsee tämän tapaista kulutusta, että hänellä on oikeus siihen. Sillä voisihan sanoa, että yritykset vain myyvät tuotteita, kuluttaja on itse vastuussa siitä mitä ja miten hän kuluttaa.

Historiallisesti katsottuna mainonta ja siihen liittyvä kulutusyllytys, ei koskaan ole ollut viatonta informointia. Kuten jo totesimme, mainonta, siinä muodossa jona tunnemme sen tänään, syntyy teollistumisen ja uuden urbanisoinnin myötä. Kyseessä oli tietenkin hyväuskoista kehitysoptimismia mukaan sekoitettuna talousintresseihin ja muihin poliittisiin intresseihin – uskottiin teknologian ja vapaiden markkinoiden emansipaatio voimaan – mutta viatonta se ei koskaan ole ollut. Uusien tieteellisten, teknologisten, kemiakallisten, sosialististen jne. keksintöjen ja niihin liittyvien kulutustapojen juurruttaminen ihmisten elämiin ei ole yksinkertainen prosessi.

Ja nykyinen talouskasvuperiaate ei tee asiasta helpompaa. Vuosi vuodelta on parannettava voittoa mikä tarkoittaa vähintään sitä, että tuotteita on myytävä saman verran kun viimevuonna. Eli, yhtiöiden ja mainostoimistojen haaste on hyvin yksinkertaisesti se, miten saada ihmiset kuluttamaan tarvittava määrä. Tämä tarkoittaa esim.: miten saamme ihmiset luopumaan täysin ehjistä vaatteista, joka vuosi, ja ostamaan miltei samanlaisia uusia, joka vuosi? Voimme tietenkin kaikin puolin kiistellä siitä mikä on kohtuullinen kulutus, mutta voimme ainakin olla vakuuttuneita siitä, että tämä kulutuskulttuuri on jo hyvin pitkälti ylittänyt ihmisen luonnollisia tarpeita. Tai onko? Tämäkin on kiisteltävissä oleva asia. Miten määritellä luonnolliset tarpeet, tai miksi puhua luonnollisista tarpeista eikä yksinkertaisesti ihmisen tarpeista? On itse asiassa hieman mielivaltaista, eikä niin informatiivista yksinkertaisesti viitata ”luonnollisiin tarpeisiin” tai tarpeisiin, sillä ihminen on seksuaalinen, sosiaalinen, esteettinen, moraalinen ja hengellinen ”eläin” tai olento. Tosin sanoen, luonnolliset tarpeet tai pelkät tarpeet ovat aina suhteessa ihmistä ympäröivään ympäristöön, kulttuuriin, jossa nämä ihmisen osapuolet saavat merkityksensä – kyse on hyvin paljon siitä mitkä meidän normit ovat. Juuri tämän takia ymmärrämme hyvin ne haasteet joita yhtiöt ja mainostoimistot kohtaavat. Tarpeiden luomiseksi ja ylläpitämiseksi on luotava mielikuvia jotka tuottavat sen ympäristön tai kulttuurin, sosiaalisen kontekstin, jossa kulutustuotteet näyttäytyvät tarpeellisilta.

Esittäisin tässä teesin: uskon että mitä lähempänä kulutustuotteet ovat välttämättömiä tarpeitamme sitä helpompaa (ja totuudenmukaisempaa) on juurruttaa ne ihmiskäyttäytymiseen. Mutta mitä kauemmas nämä kulutustuotteet erkaantuvat välttämättömistä tarpeista sitä enemmän on luotava mielikuvia jotka synnyttävät kontekstin missä kyseiset tuotteet näyttäytyvät tarpeellisilta. Itse asiassa, ihanne on jos onnistutaan luomaan sosiaalisen tilan missä näiden tuotteiden kulutustarve näyttäytyy välttämättömänä.

Aika on ratkaisevassa asemassa, sillä voi olla helppoa vakuuttaa mielikuvien ja sosiaalisen kontekstin avulla tiettyjen tuotteiden tarpeellisuutta, mutta on aivan toinen haaste saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä, että näiden tuotteiden on vaihdettava uusiin ja aina vähän parempiin ja seksikkäimpiin, hyvin lyhyin aikavälein. Ja tämän haasteen niin yhtiöt kun erityisesti mainostoimistotkin tietävät. Haaste vaatii kaivautumista yhä lähemmäksi ja intiimimmäksi potentiaalisiin kuluttajiin; tavoittaa niitä kun he ovat kaikkein alteimpia tekemään ostopäätöksiään

Pääasiallinen joukkoliikenteen käyttäjä on työssäkäyvä, hyvin toimeentuleva ihminen – ja potentiaalinen asiakkaasi.” (http://www.digiscreen.fi/etusivu)

“Digiscreen tekee matkustamisesta mukavampaa ja sujuvampaa. Ikkunasta ulos tuijottamisen sijaan matkustajat voivat nyt katsella ajankohtaisia uutisia, paikallissäätietoja, HSL:n liikennetiedotuksia ja tekstiviestifoorumia. Näin mainoksetkin pyörivät valmiiksi mielenkiintoisessa ympäristössä. Hetkenä, jolloin ihminen on alttiina viestinnälle odottaessaan määränpäähän saapumista.” (http://www.digiscreen.fi/info)

Voisi kiteyttää vallitsevaa kulutuslogiikkaa seuraavin sanoin: Kulutuslogiikan mukaan mitä nopeammin kuluttaja saadaan tuotteen avulla tyydytetyksi, sitä parempi. Tämän lisäksi: mitä nopeammin tyytyväisyyden tunne sammuu, sitä nopeammin uudelle tarpeelle muodostuu tilaa. Ihanne olisi, jos kulutus sinänsä kehittyisi osaksi käsitystämme luonnollisista tarpeistamme. Tyytyväisyyden tunne sammuu kun koemme, että kyseisen tarpeen tyydyttämisvoima on siirtynyt johonkin toiseen kohteeseen ja/tai itse tarpeen luonto on muuttanut muotoaan ja täten myös sen tyydyttämismenetelmä. Tämä on mainonnan haaste ja sen keinot ovat ”mielikuvien avaruuden” valtaaminen.
Mainosten epätotuudenmukaisuus ja kohtuuttomuus.

Mikä voisi olla totuudenmukainen mainos? Voivatko mainokset myös tuoda esille tuotteiden haittapuolet? Voivatko mainokset olla rehellisiä sen suhteen mikä on terveellinen ja kohtuullinen kulutus, mitkä kyseisten tuotteiden tuottamisessa aiheutuneet ympäristövaikutukset olivat? Kuvitelkaa vaikkapa Coca-Cola mainosta jossa sanotaan “Coca-Cola, hyvän makuinen mutta epäterveellinen. Yksi pullo viikossa on sopiva määrä!”. Tai H&M:n mainos “Hieno paita, mutta muistakaa Kiinan kaikki saastuneet vesistöt ja ilma sekä työntekijöiden epäinhimillinen arki!”

Mielikuvamainokset levittävät epätotuudenmukaisuutta ympärillemme hämärtämällä tuotantomekanismien ja kulutuksen seuraamuksia sekä hämärtämällä tai manipuloimalla meidän käsityksiämme tarpeistamme. Kieltämättä totuus ja totuudenmukaisuus ovat ihmiselämän yksistä haastavimmista käsitteistä: miten voimme olla täysin totuudenmukaisia? Tämä vaatii ääretöntä itsetuntemusta sekä yhtä paljon rohkeutta ja rakkautta. Mutta mainonnan ongelma ei ole sen puutteellinen itsetuntemus, vaan pikemminkin sen epärehellisyys. Meillä on tiedossa kulutuksemme ympäristöhaitat, meillä on tiedossa kulutuksen sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet ja meillä – tai ainakin itse mainostoimistoilla ja yhtiöillä – on tiedossa miten mielikuvamainontaa käytetään systemaattisesti synnyttämään kulutuskasvua, riippumatta siitä mitkä kulutuksen haittapuolet ovat.

Kohtuus on käsite joka puhuttelee ihmisen sydäntä. Käsite ei anna meille mitään selkeitä merkityskriteereitä tai -rajoja – tämä on osa käsitteen merkitystä. Meidän on niin sanotusti itse tunnettava missä kohtuuden rajat kulkevat. En kuitenkaan halua ehdottaa, että kohtuuden käsitys on täysin subjektiivinen asia; emme itse voi valita mikä on kohtuullista. Kohtuullisuuden ymmärtäminen vaati meiltä rehellisyyttä ja totuudenmukaisuutta itseämme kohtaan. Se vaatii meiltä avoimuutta kohdata elämäntapamme vaikutuksia niin omaan itseemme kuin myös muihin. Tämä avoimuus ja totuudenmukaisuus kertovat meille milloin käyttäytymisemme ja tapamme elää on kääntynyt itseämme ja muita vastaan. Tässä rehellisessä ja avoimessa elämän kohtaamisessa kohtuus näyttää kasvonsa.

Niin kuin henkilö joka jonkun vietin takia välttää totuudenmukaisuuden kohtaamista säilyttääkseen vanhat tapansa, niin myös kollektiivisessa mielessä mielikuvamainonta viestittää meille kieroja ja totuudenmukaisuutta vältteleviä sanomia ylläpitääkseen ja edistääkseen riistokapitalismia. Lisäämällä totuudenmukaisuutta lisäisimme kohtuullisuuden siemeniä.

Kohtuusklubi 26.11.2010