Miksi Suomen ydinvoimapolitiikka poikkeaa muusta Länsi-Euroopasta?
tutkija Erika Säynässalo
Tiivistelmä esityksestä 22.10.09  Joensuun yliopistolla

Esityksessä vertaillaan kolmen maan – Suomen, Ranskan ja Ruotsin – ydinvoima-politiikan kehityslinjoja. Esitys nojautuu allekirjoittaneen väitöskirjahankkeeseen sekä eritoten artikkeliin ”Nuclear Energy Policy Processes in Finland in a Comparative Perspective: Complex Mechanisms of a Strong Administrative State”, joka on julkaistu Matti Kojon ja Tapio Litmasen toimittamassa kirjassa The Renewal of Nuclear Power in Finland (Palgrave Macmillan 2009)

Suomen ydinvoimapolitiikan vertaaminen Ranskan ydinvoimapolitiikkaan on perusteltua ja mielenkiintoista, koska kyseessä ovat ainoat Länsi-Euroopan maat, joissa ydinvoiman lisärakentaminen on ollut poliittisesti mahdollista ydinvoimakriittisen 1970-luvun jälkeen. Ruotsin ydinvoimapolitiikka edustaa tässä vertailussa vastakkaista linjaa, sillä maan poliittinen eliitti sitoutui pitkään 1980-luvun alussa tehtyyn päätökseen purkaa maan ydinvoimalat.

Näiden kolmen maan ydinvoimapolitiikan yhtäläisyyksiä ja eroja selitetään erottamalla analyyttisesti toisistaan kaksi manner-eurooppalaisen valtiotradition tyyppiä: vahva hallintovaltio ja vahva puoluevaltio. Vahvoissa hallintovaltioissa, joihin Ranska ja Suomi voidaan lukea, hallinnon instituutiot ja virkamiehet kykenevät dominoimaan (ydin)-energiaa koskevaa päätöksentekoa ja puolueet ovat heikkoja toimijoita. Vahvoissa puolue-valtioissa, joihin Ruotsi voidaan lukea, sekä hallitus- että oppositiopuolueet ovat kyenneet vahvasti vaikuttamaan (ydin)energian tuotantoa koskeviin linjauksiin.

Vahvan hallintovaltion teesi Suomen ja Ranskan ydinvoimapolitiikan yhtäläisyyksiä selitettäessä ei kumoudu siihen, että kummassakin maassa demokratisoitiin ydinvoiman lisärakentamista koskevaa päätöksentekoa 1980-luvulta lähtien. Molemmissa maissa parlamentille myönnettiin hallintovaltaa ydinvoiman lisärakentamisesta päätettäessä, mutta pitkälti juuri päätöksenteossa sovelletusta hallinnollista menettelystä johtuen vahvat hallinnolliset ja taloudelliset intressit ovat jatkuvasti määritelleet oppositio-politiikan liikkumatilaa näissä maissa. Sen sijaan Ruotsissa ydinvoimakysymys puoluepolitisoitui 1970-luvun alussa. Opposition onnistui tehdä ydinvoimasta hallitus-oppositio -kysymys ja haastaa hallituspuolueena tuolloin olleiden sosialidemokraattien ydinvoimamyönteinen politiikka.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että monet Länsi-Euroopan maiden hallitukset ovat osoittaneet valmiutta ydinvoimamyönteisempään politiikkaan kuin mikä oli poliittisesti mahdollista vielä 1990-luvulla. Esimerkiksi Ruotsin hallitus teki tämän vuoden helmikuussa uuden linjauksen, jonka mukaan ydinvoiman lisärakentaminen on maassa mahdollista. On kuitenkin ilmeistä, että puolueiden väliset voimasuhteet tulevat tulevaisuudessa vaikuttamaan siihen, minkälaisia konkreettisia päätöksiä ydinvoiman lisärakentamisesta tullaan Ruotsissa tekemään. Kansalaisilla on tällöin ainakin periaatteessa mahdollista vaikuttaa hallituksen ydinvoimapäätöksiin vaalien kautta. Sen sijaan Suomen ja Ranskan kaltaisissa vahvoissa hallintovaltioissa vaalit ovat suhteellisen merkityksetön areena ydinvoimasta päätettäessä.
Luonnonvarojen käyttö ja oikeudenmukaisuus
Professori Pertti Rannikko

Pertti Rannikko

Pertti Rannikko

Luonnonvarojen käyttöön liittyvistä oikeudenmukaisuuskysymyksistä aletaan keskustella yleensä vasta ongelmatilanteissa. Liikehdintöjä ja ristiriitoja syntyy usein  tilanteissa, joissa enemmistö (tai vallassa olevat) toteuttavat vähemmistön (tai heikommassa asemassa olevien) kannalta haitallisia päätöksiä. Hyödyt voivat olla yleisiä, laajoja ihmisryhmiä tai ympäristöä koskevia, mutta haitat koituvat paikallisille yhteisöille. Ei riitä, että päätöksentekotilanteissa pyritään maksimoimaan kokonaishyöty vaan huomioon on otettava kaikkien yksilöiden hyödyt ja oikeudet, myös tulevien sukupolvien. Ympäristö- ja eläinoikeusliikehdinnät ovat parina viime vuosikymmeninä laajentaneet huomioon otettavien piiriä tuomalla mukaan myös luonnon ja eläimet. Oikeudenmukaiseksi luonnonvarojen käytöksi onkin vakiintumassa periaate, joka korostaa heikommassa asemassa olevien ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin samanaikaista huomioon ottamista ja kunnioittamista.

Puheenvuorossa tarkastellaan Suomen syrjäisten seutujen, erityisesti Lieksan, kehitystä luonnonvarojen käytön oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Luonnonvarojen intensiivinen käyttö sai viime vuosisadalla puolelleen kansalaisten tuen, koska se lisäsi laajojen kansankerrosten hyvinvointia ympäri maata. Syrjäiset paikallistaloudet tulivat riippuvaisiksi luonnonvarojen voimaperäisestä käytöstä, mikä rajoitti tulevaisuuden vaihtoehtoja ja etsiytymistä uusille kehityspoluille. Niinpä monilla paikkakunnilla koettiin voimistuva ympäristötietoisuus ja luonnonsuojelu uhaksi. Metsän varassa tapahtuneen teollistumisen pitkä varjo on kuitenkin vähitellen väistynyt ja syrjäseuduilla on alettu nähdä kehityspotentiaalia myös luonnon uusissa käyttömuodoissa: luonnonsuojelussa, matkailussa ja virkistyksessä.

Jälkiteollisessa yhteiskunnassa syrjäisillä alueilla liikkuu paikallisten asukkaiden lisäksi matkailuyrittäjiä, kesämökkiläisiä, virkistyskäyttäjiä ja luonnonsuojelijoita. Hekin pohtivat syrjäseutujen tulevaisuutta omista näkökulmistaan ja etsivät mahdollisuuksia sellaiseen kehitykseen, joka ei kuluta ja pilaa luontoa. Tämä yleistymässä oleva luontokäsitys saattaa tulevaisuudessa joutua haasteiden eteen, sillä jo ennen talouskriisiä näytti siltä,  että on käynnistymässä Suomen uusteollistuminen. Uusien kaivosten avaamista suunniteltiin kiihtyvällä vauhdilla, metsistä ja pelloista oltiin ottamassa lisääntyvästi raaka-ainetta energiantuotantoon. Omia vaatimuksia syrjäseutujen luonnonvarojen käytölle tulevat esittämään globaalit suuryritykset, jotka kamppailevat maailman niukkenevista energia- ja raaka-ainevaroista. Niiden toimintaa ei voida enää samalla tavalla rajoittaa ja valvoa kansallisilla päätöksillä kuin aikaisempien toimijoiden. Nykyisestä talouskriisistä selviämisen jälkeen voi luonnonvarojen käyttö olla aikaisempaa ristiriitaisempaa, jolloin luonnonvarojen käytön oikeudenmukaisuudesta keskustellaan entistä kiivaammin.
Ylivallan vahvuuden kuvitelma ja toisenlaisen maailman näkymättömyys muutoksen esteinä
Tutkija Olli Tammilehto

Olli TammilehtoMaapalloa lämmittävien kasvihuonekaasujen tuottaminen, biodiversiteetin kato ja yleinen myrkyttyminen ovat kaikista viherpuheista huolimatta edenneet hyvin pitkälle. Katastrofin torjuminen edellyttää hyvin nopeaa päästöjen alentamista ja maankäyttötapojen muutosta. Valtavirtakeskusteluissa ja neuvottelupöydillä esillä olevat vähän hiilidioksidia tuottavat energianlähteet ja muut tekniset korjaukset eivät monista teknisistä ja yhteiskunnallisista syistä riitä. Pelkästään niihin turvauduttaessa muutos ei ole kyllin suuri tai se tulee liian myöhään. Riittävän nopea ja suuri muutos edellyttää tuotannon yleistä vähentämistä ja globaalin ylä- ja keskiluokan kulutuksen alentamista. Koska taloudellinen kasvu ja korkea kulutustaso ovat keskeinen osa nykyistä yhteiskuntajärjestystä, kasvupakosta luopuminen edellyttää syvällistä rakenteellista muutosta yhteiskunnassa. Tällaista muutosta ei nykyisen järjestelmän kautta valtaa käyttävä eliitti voi tehdä. Valta-asema on kääntänyt heidän arvojärjestyksensä ylösalaisin: järjestelmän säilyminen on heille tärkeämpää kuin ihmiskunnan henkiinjääminen.

Ainoa voima, joka voi pysäyttää tuhokehityksen, on tavallisten ihmisten muodostama globaali yhteiskunnallinen liike. Tällaisen liikkeen kasvun yksi este on katse, joka ei näe muuta kuin nykyiset valtiolliset rakenteet ja kapitalistisen talouden. Todellisuudessa jokaisen ihmisen elämään kuuluu tässä ja nyt suuri määrä ei-valtiollisia ja ei-kapitalistisia toimintoja ja suhteita toisiin ihmisiin ja muihin luontokappaleihin. Tämä toiminta ei perustu niinkään virallisen talouden luomaan vaurauteen vaan luonnon ja ihmisten vuosituhansien kuluessa luomaan materiaaliseen ja ei-materiaaliseen yhteisvaurauteen. Yhteisvauraus ja ihmisten epävirallinen toiminta muodostaa jo nyt suuren vaihtoehtoisen talouden. Tämän reaalisesti olemassa olevan toisenlaisen maailman näkeminen voi antaa uskallusta luopua demokratian korvikkeena olleesta kulutusyhteiskunnasta ja rakentaa ei-kapitalistiseen ja ei-valtiolliseen minäämme pohjautuva ekologinen demokratia.

Talousteoriat ja vapautetut rahoitusmarkkinat kohtuuden esteinä
Tieteellinen kirjailija Jussi Raumolin

Jussi Raumolin

Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden kriisi on 2000-luvun ensimmäinen globaali kriisi, mutta talouskeskustelu ja talousasiantuntijat sisäänpäin kääntyneitä, kova halu palata takaisin vanhaan.

Tämä on eräs hyvä esimerkki rajattoman laajenemisen aiheuttamista ongelmista. On käyty kiistaa, milloin tämä rajaton laajeneminen alkoi Lännessä. Oliko se vuonna 1000, 1500, 1750 vai 1945. Siis kyse on sivilisaatio-ongelmasta.

Kohtuullisuus tarkoittaa mielestäni sitä, että ihmisen toiminnalla on rajat ja se on kestävää. Nyt tarvitaan perusteiden pohdintoja

Rajaton laajentuminen

Länsimaisen antroposentrismin ongelma, luonto ja maailma vain ihmistä ja ihmisen valloitusta varten. Rajattomat halut ja tarpeet (uusklassinen teoria), jatkuva talouskasvu (kasvuteoreetikot), jatkuvat innovaatiot (Schumpeter), rajaton tiede ja teknologinen kehitys, rajaton voittojen ja varallisuuden tavoittelu, rajaton pörssikurssien nousu (amerikkalaiset ideologit) on yhtä kuin kestämättömyys.

Nyt 2000-luvun maailmassa ”business as usual”-ratkaisut vievät kohti uusia kriisejä ja katastrofeja

Toisenlaista talousajattelua

Antiikin filosofia: Aristoteles ”kohtuullinen elämä ”. Antiikin Kreikan antroposentrismin ongelma: ajattelu luonnosta vai ihmisestä käsin.
Saksalainen kestävän tuoton metsätalous: Heske, Prodan ”kestävän tuoton metsätaloudesta kestävään kehitykseen”. Kestävä kehitys ei voi perustua uusiutumattomiin luonnonvaroihin kuten kaivoksiin ja öljyyn.
Substantivistinen talousantropologia: Polanyi, Sahlins ”talous ei irrallinen” ”alkuperäinen vauras yhteiskunta”, koska tarpeet olivat vähäiset
ekologinen taloustiede: Daly ”talous ei irrallinen biosfääristä” ”energiankulutuksen , entropian ja ainevirtojen supistaminen” kestävyyden edellytyksinä
omavaraisuus, käyttöarvo, vaihtoarvo, luksustuotteet: luksustuotteet nykyään ”tavallisia tuotteita”
”rahan irtoaminen luonnosta”: metalliraha, paperiraha, elektroninen raha

Loppumietteitä

Miten voidaan siirtyä kestämättömästä kehityksestä kohtuullisempaan ja kestävämpään kehitykseen. Tällä hetkellä näin ajattelevat ihmiset ovat pieni vähemmistö, mutta 2000-luvun tulevat globaalit kriisit lisäävät väistämättä tarvetta kohtuullisempaan ja kestävämpään elämäntapaan. Mutta ajattelussa ja tieteessä tarvitaan ”kosmologista mullistusta”, jotta nykyistä maailmantilannetta kyettäisiin ymmärtämään nykyistä paremmin.

Koko artikkeli:

Talousteoriat ja vapautetut rahoitusmarkkinat kohtuuden esteinä
Talon ja metsän kieli
Filosofi Tere Vadén

Pe 23.10.2009

Vaden

Metsällä on poikkeuksellinen ääni suomalaisissa kielissä ja kirjallisuuksissa. Eurooppalaisen korkeakulttuurin matkiminen alkaa suhteellisen myöhään, kunnolla vasta 1800-luvulla. Kirjallisen sivistyksen syntyessä maanviljelys on nousemassa ja metsä lähellä. Kalevalan julkaisemisen jälkeen kestää yli sata vuotta ennenkuin hevosten määrä saavuttaa huippunsa. Tästä historiasta johtuen metsä liittyy kielen syntyyn ja voimaan. Jos ja kun metsä esiintyy sivistyksen vastakohtana, syntyy myös sivistyksen ja metsän kielen välille ristiriita. Tämä ei tarkoita, että metsä olisi mykkä; pikemminkin kielenkäyttöjen jännitteet piirtyvät esiin.

Kuvitellaan kolme samankeskistä ympyrää: talo, piha ja metsä. Metsä on omansa, sen ei tarvitse
välittää ihmisen, saati sitten luonnon laeista. Metsä elää, muuttuu, virtaa, hitaasti. Asuminen metsässä edellyttää tuntoa kierroista, asioiden yhteydestä yli yksilöiden iän ja näköpiirin, tietoa synnyistä. Korvesta voidaan raivata pihapiiri, jota jatkuvasti hoitamalla, muokkaamalla ja aitaamalla voidaan hallita nopeammin ja katkonaisemmalla tiedolla ja suuremmalla eristäytyneisyydellä. Pihalta katsoen metsästä tulee erämaa. Lopulta pihalla voi törröttää talo, jossa pysyvyys on parhaimmillaan ja turva laskelmoiduin, mukavuus korkeimmillaan. Ikkunasta katsoen metsä, erillisenä ”luontona” saa kaksinaisen luonteensa: toisaalta uhkana, vaarana, toisaalta estetisoituna ”kauneutena”. Talon kieli puhuu esineistä, joilla on paikkansa ja tehtävänsä. Mitä pysyvämpi talo ja talous, sitä välineellisempi ja täsmällisempi kieli. Tyypillisen luonnontieteen ositteleva ja käyttävä kieli on hyvä esimerkki. Nimet viittaavat esineisiin, ja sanojen paloista rakennellaan kokonaisia komentoketjuja. Pihamaalla kieli joutuu kamppailuun, tuuli vie sen mennessään, on huudettava ja joskus puhe kuuluu pelkkänä älähdyksenä, jota on vaikea erottaa eläimen äänestä. Samoin kuin ruohottuvia polkuja on tallattava esiin, on pihan kieltä uurrettava kuuluviin.

Metsän kieli on metsän elämän tapaan hienovarainen sattuman ja hitaan välttämättömyyden kudos, jota ei voi mielivaltaisesti käskeä. Metsän kieli vaatii ihmiseltä paljon, sitä enemmän mitä taloutuneempi, yksilöllistyneempi hän on, mitä itsepintaisemmin kuvittelee talon merkitykset kaikeksi tärkeäksi. Metsän kieli ei ole alkukantaista murahtelua verrattuna hienostuneeseen talon kieleen. Näin voi talosta näyttää: metsän kieli on hyödytöntä, tarkoituksetonta, se ei edistä talouden pysyvyyttä. Metsän kielen piirteet näkyvät pihan ja talon kielessä hyödyttömyytenä ja toimimattomuutena. Talon kielessä metsän jäljet voivat olla noloja jäänteitä, mutta tämä ei tarkoita metsän kielen olevan talon kielen rappeutuma. Pikemminkin voi olla päinvastoin. Metsän kokemus yksilöitymättömänä voi vaatia kieleltä hyvin monimutkaisia, monisyntyisiä ja jalostuneita muotoja. Toisin sanoen: metsän kieli ja mieli voi olla yhtä aikaa uudempaa ja vanhempaa kuin talon.

Ristiriita metsän ja talon kielen välillä tulee esiin myös arkisemmassa keskustelussa. Vaikkapa
metsien moninaiskäytöstä puhuttaessa metsien ”virkistyskäyttö” ja sen mittaaminen mahdollisimman tarkkaan talouden kielellä on esimerkki yrityksestä kääntää metsän kieltä talon ymmärrettäväksi. Näiden kielien tai järkien, tieteen ja luontokokemuksen, talon ja metsän, yhdistäminen ei onnistu noin vain. Tai onnistuuhan se, samaan tapaan kuin tieteen ja uskonnon liittäminen onnistuu: maailma jakautuu kahtia.

Energian säästön ja uusiutuvien energiamuotojen tulevaisuus
Ydinenergiavastaava Janne Björklund/SLL

Janne BjorklundUusiutuvien energiamuotojen voittokulku on nousujohteessa. Viidennen ydinvoimalan päätöstä tehtäessä vuonna 2002 tilanne oli hieman toinen, mutta nyt ydinvoiman taloudellisetkin edellytykset alkavat romahtaa. Olkiluoto 3-hankkeen jatkuvat ongelmat kertovat viestiä ydinvoimarakentamisen surkeasta tasosta. Lähiaikoina julkistettavat sähkönkulutusarviot vuodelle 2020 tulevat
osoittamaan, että lisäydinvoima on tarpeetonta.

Eduskunta päättää lisärakentamisesta ennen kesää 2010. Päätös on tärkein nykyisen eduskunnan tekemä päätös, ja sillä on kansainvälistä merkitystä, koska siinä samalla annettaisiin viimeinen naula eurooppalaisen ydinvoimarakentamisen kuolinkamppailun arkkuun.

Suomessa on valtava potentiaali energiatehokkuuden käyttöönotossa. Pelkästään kiinteistöissä potentiaali on VTT:n arvion mukaan parin ydinvoimalan luokkaa. Maailmanlaajuisesti energiatehokkuudella voitaisiin saavuttaa noin puolet tarvittavista päästövähennyksistä. Energiatehokkuus on usein kokonaistarkastelussa kustannuksiltaan negatiivinen: energian käytön tehostaminen maksaa itsensä takaisin.

Fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumiseen on kaksi hyvää syytä: ilmastonmuutos ja uusiutumattomuus. Nykyisellä kehityksellä esimerkiksi hyödynnettäviä öljyvaroja pitäisi löytyä Venäjän ja Saudi-arabian resurssien verran, jotta käyttö voisi jatkua 2050 saakka. Tälläinen on tietysti vain teknistä pohdiskelua, koska hiilidioksidin talteenotto ei ole vielä valmis teknologia ja ilmastonmuutoksen haasteisiin on pakko vastata.

Auringosta saapuu energiaa 10000 kertaa enemmän kuin koko ihmiskunta tarvitsee. Tuulivoima on pian tuotantohinnaltaan ja jo nyt kansantaloudellisia kokonaisvaikutuksia tarkastellen erittäin hyvä vaihtoehto. Uusiutuvan energian syöttötariffia täytyy tarkastella kokonaisuutena eikä vain yksittäisinä kustannuksina. Kestävät energiaratkaisut luovat työpaikkoja, hyvinvointia ja kansainvälistä menestystä.
Ilmastopolitiikan tilanne – suuntana Kööpenhamina

Leo Stranius
Ilmastovastaava Leo Stranius/SLL

Kasvihuonekaasupäästöt ilmakehään lisääntyvät nopeammin kuin pahimmissakaan ennusteissa on arvioitu. Ilmaston lämpenemisen seurauksena kolmannes kaikista maapallon lajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon. Korallit ja Amazonian sademetsä häviävät sekä jäätiköt sulavat. Miljardit ihmiset tulevat kärsimään vesipulasta ja äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät. Lämpenemisen seurauksena sadat miljoonat ihmiset joutuvat jättämään kotinsa. Pahimmillaan ilmaston lämpeneminen uhkaa riistätyä palautekytkentöjen seurauksena kokonaan käsistä.

Mikäli ilmasto lämpenee yli kaksi astetta, ovat muutokset niin dramaattisia, että yhteiskunnat eivät enää pysty sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Tällä hetkellä ihmiskunta on menossa kohti 5-6 asteen lämpenemistä. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan teollisuusmaiden tulisi leikata päästöjä vähintään 25-40 prsosenttia vuoteen 2020 mennessä ja 80-95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta, mikäli lämpeneminen halutaan pitää kahden asteen tuntumassa.

Eniten kasvihuonekaasupäästöjä aiheutuu energiantuotannosta ja liikenteestä. Myös maankäytön muutokset ja maatalous ovat merkittäviä päästöjen aiheuttajia. Suurimmat päästäjät ovat Kiina ja Yhdysvallat, joiden osuus maailman päästöistä on lähes 40 prosenttia. Näiden jälkeen suurimmat saastuttajat ovat EU, Venäjä, Intia ja Japani. Päästöt henkeä kohden ovat kuitenkin Kiinassa, Intiassa ja muissa kehittyvissä maissa hyvin alhaiset verrattuna teollisuusmaiden päästöihin.

Kansainvälinen yhteisö pyrkii vastaamaan ilmastohaasteeseen neuvottelemalla parhaillaan Kioton pöytäkirjan jälkeisestä ilmastosopimuksesta. Neuvottelut on määrä saada päätökseen joulukuussa 2009 Kööpenhaminassa. Kun Kööpenhaminan ilmastokokoukseen on aikaa enää reilu kuukausi on useimmat keskeiset neuvottelukysymykset pahasti auki. Erityisesti yheisymmärrys pitäisi löytää teollisuusmaiden ja kehitysmaiden päästövähennystarpeista sekä teollisuusmaiden rahoituksesta kehitysmaiden päästövähennystoimiin, metsäkadon pysäyttämiseen ja sopeutumistoimiin.

Ympäristöjärjestöjen vaatimukset Kööpenhaminan ilmastokokouksen neuvottelutuloksesta ovat selvät. Sopimuksen tulee perustua ilmastotieteen mukaisille vaatimuksille pitää lämpeneminen alle kahden asteen. Teollisuusmaiden tulee sitoutua 40 prosentin absoluuttisiin päästövähennyksiin ja kehitysmaiden 15-30 prosentin päästövähennyksiin normaaliin päästökehitykseen verrattuna. Rahoituksesta ja teknologian siirrosta pitää löytyä sopu sekä metsäkadon pysäyttäminen tulee tapahtua vuoteen 2020 mennessä. Globaalit päästöt pitää saada käännettyä lasku-uralle vuoteen 2015 mennessä.

Tämän sukupolven haasta on siirtyminen hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Voimme valita olemmeko ensimmäinen sukupolvi, joka ottaa ilmastonmuutoksen tosisaan vai viimeinen, joka ei niin tee.

Uraanivoiman riskit tuotantoketjun eri vaiheissa
Professori Matti Saarnisto

Matti Saarnisto

Suomi on uraanivoiman käytön suhteen tänä päivänä aivan poikkeuksellinen maa tuotannon kaikissa vaiheissa uraanin etsinnästä uusiin ydinvoimalaitoksiin ja ydinjätteiden loppusijoitukseen saakka. Täällä suunnitellaan uraanikaivosten avaamista, vaikka kaikki Euroopan uraanikaivokset on suljettu, viimeisin Tsekissä 2008. Syynä ei ole malmin loppuminen vaan hallitsemattomat, pysyvät ympäristöongelmat.

Kansainväliset malmiyhtiöt etsivät Suomessa vanhentuneen kaivoslain turvin uraania aivan asutuilla alueilla. Tämä ei kävisi päinsä muualla Länsi-Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa. Ei ole olemassa esimerkkiä, jossa uraanin louhinta ja malmin rikastus olisi onnistuttu pitämään suljetussa järjestelmässä. Jo maapeitteen kaivaminen on riski, kuten Soklin fosforimalmin yhteydessä olevan uraanimalmin paljastaminen on äskettäin osoittanut. Kallioperän uraanipitoisuudet ylittävät Suomessa monin paikoin louhinnan kannattavuusrajan 0.1 %, joten kaivosten avaaminen on todennäköistä toisin kuin GTK ja ministeriö (TEM) pyrkivät uskottelemaan. Uraaninetsintä tulisi yksiselitteisesti kieltää uudessa kaivoslaissa.

Länsimaissa vain Suomessa ja Ranskassa rakennetaan uutta ydinvoimaa ja Yhdysvalloissa on käynnistetty yhden keskeytyksissä olleen reaktorin rakennustyö. Rakenteilla olevan Olkiluodon prototyyppireaktorin viivästyminen, hallitsemattomasti nousevat kustannukset ja suunnittelun keskeneräisyys ovat olleet näkyvästi esillä kansainvälisessä lehdistössä viime viikkoina. ”Malliprojektia” on kutsuttu ”malliepäonnistumiseksi”.

Suuri osa maailman käytössä olevista reaktoreista lähestyy käyttöikänsä loppua, mikä on turvallisuusriski, esimerkkinä Saksan Krümmelin ydinvoimala. Nykyinen reaktoreiden uusimisvauhti tuskin riittää korvaamaan suljettavia. Suurin osa uudisrakennushankkeista on maissa, joiden turvallisuuskulttuuri on pahasti puutteellinen. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen ydinvoimalla on niin ikään epärealistinen tavoite. On laskettu, että tuskin 5 % tarvittavista päästövähennyksistä voidaan korvata ydinvoimalla.

Suomi on poikkeuksellinen maa myös siksi, että täällä on tarkoitus haudata korkea-aktiiviset ydinjätteet kallioperään Ruotsissa jo yli 30 vuotta sitten kehitetyn mallin mukaisesti. Suomessa tähdätään loppusijoitukseen ensimmäisenä maailmassa, Ruotsikin tulee perässä. Muualla suunnitelmat ovat vasta lähtökuopissa tai ne puuttuvat tyystin, eikä kansainvälisesti hyväksyttyä ratkaisua ole.

Ennusteet Olkiluotoon suunnitteilla olevan ydinjäteluolan turvallisuudesta pitkällä aikavälillä ovat pitkälti spekulaatiota eivätkä voi perustua tieteellisiin faktoihin. Esimerkiksi jääkausien aikana tapahtuvat voimakkaat maanjäristykset ja ikiroudan mahdollinen tunkeutuminen jäteluolaan ovat vakavia ongelmia, jotka kyseenalaistavat Posivan loppusijoituskonseptin. Ikirouta voi tunkeutua jopa 750 – 800 metrin syvyyteen, siis paljon syvemmälle kuin Posivan esittämä 180 metriä tai jäteluolan suunniteltu 420 metriä.

Uutta ydinvoimaa ei pidä rakentaa, kun nykyistenkään ydinvoimaloiden korkea-aktiivisen jätteen loppusijoitusta ei ole ratkaistu.
Hyvinvointia ilman jatkuvan kasvun pakkoa?
Tuuli Hirvilammi

Sosiaalipolitiikan tutkija Tuuli Hirvilammi Helsingistä pohdiskeli, onko sellainen hyvinvointi Tuuli Hirvilammimahdollista, jossa yhdistyvät ekologinen ja taloudellinen kestävyys. Hän siteerasi Ville-Veikko Hirvelää, jonka mukaan on suurta henkistä rikkautta jos ”on varaa olla ilman”.

Uudessa tutkimuksessa ”Sustainable Futures” (toim. Marko Ulvila ja Jarna Pasanen) jaotellaan maailman väestö kolmeen – suunnilleen samansuuruiseen – ”luokkaan”: Ylikuluttava, kestävä ja kamppaileva luokka. Tavoitteena on, että kaikilla olisi elämän perustarpeet ja oikeudet, ja elämänmuoto olisi samalla ekologisesti kestävä. Suuri osa maailman ihmisistä elää näin, heidän elämänmuotoansa tulisi arvostaa ja ottaa se muidenkin malliksi. Ylikuluttavalle luokalle tämä merkitsee kulutuksen vähentämistä, mainonnan rajoittamista jne eli ”miinuskasvua”. Loismaisesta luontosuhteesta on kuljettava kohti symbioottista luontosuhdetta. Hirvilammin mukaan kannattaa olla optimisti: kulttuurit ovat monessa asiassa muuttuneet ja hylänneet vahingollisiksi osoittautuneita toimintatapoja. Kulttuurit voivat muuttua.