LUOPUMISEN LUMO – KOHTUUS VAARASSA 10 – KANSALAISSEMINAARI

Kestämättömästä kehityksestä kohtuuden kulttuuriin Kuva: ”Elämä” – Sanna Hukkanen Kymmenennen Kohtuus vaarassa-seminaarin otsikkona on Luopumisen lumo – Kestämättömästä kehityksestä kohtuuden kulttuuriin. Tärkeässä osassa seminaarissa on muihin lajeihin liittyvän kohtuullisen suhteen pohtiminen ja omakohtainen tutkiminen. Ilmoittautumislomake KV10-seminaariin on TÄMÄN SIVUN ALAOSASSA! Lomakkeessa kysellään tarvettasi majoitukseen, ruokailuun ja kuljetukseen sekä mahdollisuutta tarjota kyytiä Kolille Joensuusta perjantaina 10.10. Lue lisää

Yksilön vastuu ja yhteiskunnan rooli kohtuullisen elämäntavan edistämisessä keskusteluttivat Joensuussa huhtikuun lopulla järjestetyssä dialogissa

Kohtuus vaarassa-kansalaisliikkeen aktiivit Merja Mäkelä ja Terhi Nieminen järjestivät huhtikuun lopulla Joensuussa dialogin, jonka otsikkona oli ”Mielen voimavarat – Kohtuullisuus elämänasenteena – mikä niitä syö, mikä ruokkii?”.  Keskustelu oli osa kansallisia dialogia (kansallisetdialogit.fi), joita tänä keväänä on käyty liittyen mielen voimavaroihin. Dialogit ovat kutsuneet Suomessa asuvat ihmiset pohtimaan, millaiset asiat parhaillaan heikentävät mielen hyvinvointia ja Lue lisää

Ympäristökriisi ja demokratia – Anna Kontula Joensuussa

Lähes 150 henkeä saapui kuuntelemaan Anna Kontulaa maanantaina 27.1. Näyttämölle. Annan esityksestä Kohtuus vaarassa Facebook-sivulle striimattu video on nähtävänä kuukauden ajan osoitteessa https://www.facebook.com/kohtuusvaarassa/videos/1700716993989484 Kuvat: Raisa Simola Keskustelun aluksi ja lopuksi esiintyi paikallinen folkmuusikko Suonna Kononen. Suonna tervehti yleisöä laulamalla Reino Rinteen runoihin perustuvia kappaleita: Jos malttaisimme mielemme ja tyytyisimme hieman vähempään, hiljentäisimme vähän vauhtia ja Lue lisää

Kansalaisliike keskusteli uraanikaivoshankkeesta Joensuussa 30.11

2.12.2024 Teksti: Antti Saarelainen Joensuun kerhotalo Rupla kokosi noin 50 osallistujaa avoimeen tiedotustilaisuuteen, jossa Pohjois-Karjalan uraanikaivosten vastainen kansalaisliike käsitteli Joensuun alueelle suunniteltua kaivoshanketta. Kansalaisliike päätti aktivoitua uudelleen kuultuaan Swedish Minerals AB:n tehneen varausilmoituksen mm. uraanin etsimiseksi Enon ja Kontiolahden alueelta.  Tilaisuuden avasi Kohtuus Vaarassa -liikkeen edustaja Pauliina Kainulainen, joka kertoi kansalaisliikkeen taustoista ja sen syntyvaiheista. Kainulainen Lue lisää

Luonto, ilmasto ja eläinten oikeudet eurovaalipaneeli

Kuinka luonnon kestokyky, reilu talousjärjestelmä sekä eläinten oikeudet voidaan huomioida entistä paremmin Euroopan Unionissa? Tervetuloa kuulemaan eurovaaliehdokkaiden ajatuksia Euroopan tulevaisuudesta ja kestävästä elämästä luonto- ja eläinoikeusjärjestöjen järjestämään eurovaalipaneeliin. Eurovaalipaneeli järjestetään 30.5. klo 18-20 Pakkahuoneella osoitteessa Rantakatu 2. Tilaisuuden alussa on vegaaninen kahvitarjoilu. Ehdokkaat ja teemat julkaistaan myöhemmin. Paneelin järjestävät yhdessä Pohjois-Karjalan ja Joensuun seudun luonnonsuojeluliitto Lue lisää

Kohtuus vaarassa 9-seminaari lähestyi riittien ja aktivismin suhdetta teemalla ”Nytriitti – Riiteistä, taiteesta ja kohtuuden kulttuurista”

Yhdeksäs Kohtuus Vaarassa -seminaari järjestettiin 29.9.–1.10.2023 Joensuussa ja Kolilla. Mukana oli satakunta kohtuusihmistä pääasiassa Suomesta. Osa ohjelmasta järjestettiin yhteistyössä Peaceful Coexistense -kollokvion kanssa. Kuva: Sanna Hukkanen Perjantai Perjantaina 29.9. yliopiston Metria-talossa Teppo Eskelisen luotsaamassa paneelissa keskusteltiin otsikolla ”Onko vihreä siirtymä vihreä? Kohtuusliikkeen ja ympäristöliikkeen vaihtoehdot suunnanmuutokselle.” Paneeliin osallistuivat professori Anu Valtonen, demokratia-aktivisti Marko Ulvila, dosentti Lue lisää

Tutkijoiden vastaus Heikki Hiilamon kolumniin (YLE 16.11.2023)

YLE julkaisi 16.11. Heikki Hiilamon artikkelin otsikolla ”Kannattaako talouskasvusta luopua ilmastonmuutoksen vuoksi?” Tutkijat vastasivat näin Hiilamon artikkeliin: Talouskasvusta luopuminen tapahtuu joka tapauksessa – halusimme tai emme Vaihtoehdot talouskasvulle leimataan usein vaarallisiksi utopioiksi, vaikka kyseessä on välttämätön yhteiskunnallinen muutos. Jatkuvaan kulutuksen ja tuotannon kasvuun perustuva elämäntapa rajallisella planeetalla on biofysikaalinen mahdottomuus. Toisin kuin Heikki Hiilamo kolumnissaan väittää Lue lisää

Kohtuus vaarassa 9 -kansalaisseminaari pe-su 29.9.-1.10.2023  Joensuussa ja Kolilla

Nytriitti – Riiteistä, taiteesta ja kohtuuden kulttuurista PERJANTAINA 29.9. klo 14-16 Siirtymäpaneeli Joensuun yliopistokampuksella,yhteistyössä viidennen Peaceful Coexistense -kollokvion kanssa Metria-talon salissa M103: Onko vihreä siirtymä vihreä? Kohtuusliikkeen ja ympäristöliikkeen vaihtoehdot suunnanmuutokselle Anu Valtonen, kulttuuritalouden professori Marko Ulvila, demokratia-aktivisti Pasi Heikkurinen, puheenjohtaja (KTT, dos) Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura (YHYS) Toni Ruuska, kestävän talouden dosentti 16 Siirtyminen kimppakyydeillä Kino Lue lisää

KOHTUUSSIIRTYMIÄ 2023 KANSALAISOPISTOLLA

Kohtuus vaarassa-kansalaisliike järjestää yhteistyössä Joensuun seudun kansalaisopiston kanssa huhti-toukokuussa 2023 neljä kohtuusaiheista luentoa nimellä ”Kohtuussiirtymiä”. Kaikki luennot pidetään Opistotalolla (Papinkatu 3, 80110 Joensuu) klo 17.30–19, ne ovat ilmaisia ja niille voi ilmoittautua kansalaisopiston sivuilla (https://www.opistopalvelut.fi/joensuu/index.php?l=fi). Hikiloikka kohti ruokaomavaraisuutta (tiistai 18.4). Ensimmäisen luennon tiistaina 18.4. pitää freelance toimittaja Topi Linjama. Topi kertoo kokemuksistaan fossiiliriippuvuuksista irtautumisesta ja ruoantuotannon Lue lisää