Yksilön vastuu ja yhteiskunnan rooli kohtuullisen elämäntavan edistämisessä keskusteluttivat Joensuussa huhtikuun lopulla järjestetyssä dialogissa

Kohtuus vaarassa-kansalaisliikkeen aktiivit Merja Mäkelä ja Terhi Nieminen järjestivät huhtikuun lopulla Joensuussa dialogin, jonka otsikkona oli ”Mielen voimavarat – Kohtuullisuus elämänasenteena – mikä niitä syö, mikä ruokkii?”.  Keskustelu oli osa kansallisia dialogia (kansallisetdialogit.fi), joita tänä keväänä on käyty liittyen mielen voimavaroihin. Dialogit ovat kutsuneet Suomessa asuvat ihmiset pohtimaan, millaiset asiat parhaillaan heikentävät mielen hyvinvointia ja mitkä tekijät puolestaan vahvistavat sitä.

Osallistujat olivat sekä nuoria että varttuneempia ihmisiä, jotka pääsivät käymään monimuotoista keskustelua, kuulemaan toistensa näkemyksiä, jakamaan havaintoja ja oppimaan uutta. Dialogien tarkoitus ei ole päästä yksimielisyyteen vaan rakentaa moniäänistä ymmärrystä. Keskustelut kirjataan ja nimettömistä kirjauksista kootaan yhteenveto yleisesti hyödynnettäväksi mm. valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden hallinnossa ja päätöksenteossa.

Keskustelun inspiroimiseksi oli valittu muutama netistä löytynyt puheenvuoro kohtuullisesta elämäntavasta, etenkin ekologisesta kohtuullisuudesta eli siitä, miten kohtuuttomasti kulutamme luonnonvaroja piittaamatta planeetan rajoista. Dialogin osallistujat totesivat alkuun, että elämäntapamme on monessa mielessä kohtuuton. Keskustelijat antoivat useita esimerkkejä siitä, miten he omassa elämässään kiinnittävät huomiota säästäväiseen elämään mm. siksi, että ei ole rahaa kuluttamiseen ja myös siksi, että haluavat vapaaehtoisesti vähentävää omaa kulutustaan. Ihmiset pyöräilevät, kävelevät, paikkaavat vaatteita ja syövät kasvispainotteisesti säästääkseen luonnonvaroja ja elääkseen kohtuullista elämää.

Kohtuullisuuden tärkeys elämänasenteena tiedostetaan, mutta joidenkin mielestä siinäkin pitäisi pyrkiä kohtuullisuuteen. Ääripäitä monet pitävät vaarallisina myös mielenterveyden kannalta, ja keskitien löytäminen olisi tärkeää.

Useat osallistujat korostivat yksilön valintojen tärkeyttä ja sitä, että saavat tehdä omia valintoja sekä kuluttamisessa että muissakin elämänvalinnoissaan. Todettiin yksimielisesti, että ihmiset ovat voimakkaan vaikuttamisen kohteena: mainostaminen ja tarpeiden luominen mm. sosiaalisen median kautta on jatkuvaa, varsinkin nyt kun älylaitteet ovat arkipäivää päiväkotilapsista iäkkäämpiin saakka. Joissakin puheenvuoroissa korostettiin sitä, että lainsäädäntöä pitäisi yksimielisesti muuttaa, sosiaalista mediaa ja kuluttamista säädellä, etenkin lapsia suojella ja lisätä median lukutaitoa kaikenikäisille. Mediassa voisi lisätä enemmän ”epämainoksia”, eli ostamisen vastustamista. Lainsäädännön muutoksia tarvitaan kertakäyttökulttuurin säätelemiseen. Rikkain väestöosa omistaa ja kuluttaa moninkertaisesti luonnonvaroja, joten heidän on myös osallistuttava verovaroin yhteisen hyvän aikaansaantiin.

Keskustelussa ilmeni vahvasti myös kohtuuttomuus omaa itseään tai muita kohtaan, sekä iäkkäämpien että nuorempien elämässä. Nuoret sekä myös heidän vanhempansa vaativat yhä parempia koulusuorituksia. Vanhemmat osallistujat taas ovat olleet kohtuuttomia työelämässään ja tehneet töitä yli voimavarojensa. Tuottovaatimuksen työelämässä ovat armottomia, kilpailu kovaa ja taloudellisen voitontekemisen tärkeys on lisääntynyt. Stressi on johtanut jopa sairaalakäynteihin. Onnistumisen paineet ovat kovat yhteiskunnassa, joka korostaa yksilön vastuuta ja jonkinlaista terapiakulttuuria: yksilöt terapoidaan ja sopeutetaan takaisin yhteiskuntaan, sen sijaan että muutettaisiin hullua yhteiskuntaa ihmiselle sopivammaksi.

Sekä nuoret että vanhemmat olivat samaa mieltä siitä, että tällä hetkellä ei ole näkyvissä yhteisvoimaa, jonka avulla pyrittäisiin saamaan aikaan muutosta. Kenen on vastuu, oli moneen kertaan toistettu kysymys.

Asiaa mietittyään osallistujat mainitsivat, että dialogi oli antanut heille paljon ajattelun aihetta. Kuinka joku on oppinut kohtuullisuuden kantapään kautta ja kuinka nykyiset nuoret ovat aivan eri tilanteessa kuin missä vanhemmat ihmiset olivat siinä iässä. Kysyttiin, miten voi löytää oman keskitiensä. Koska kaikki on globaalia, niin miten eläisivät Aasian maiden ihmiset, jos hyödykkeitä ei tuotettaisi siellä? Kuinka me järjestäisimme elintasomme? Mikä oikeastaan on yksilönvastuu ja mikä yhteisönvastuu- voisiko laajentaa omaa ajattelua? Elämme hyvin yksilöllisessä maailmassa ja tässä on tapahtunut valtava muutos, jolloin kohtuudesta syntyy melkein ristiriitainen tilanne. Tämä keskustelu kuitenkin paransi ymmärrystä eri sukupolvien välillä.

Mielen voimavaroja lisäävät uni sekä asiat, joihin ei tarvitse käyttää rahaa, kuten kirjoittaminen tai käsin ompelu. Vapaaehtoistyö, kuten säännöllinen puhelinyhteys palestiinalaisen perheen kanssa, omien käsityötaitojen opettaminen muille sekä perhe ja ystävät tuovat voimavaroja arkeen.

Dialogin kirjurina toimi Itä-Suomen Yliopiston väitöskirjatutkija Rasmus Sihvonen, joka tutkii väitöskirjassaan suomalaisten arkipäiväisiä kokemuksia kohtuudesta dialogin keinoin.