
Enolainen luonnonystävä ja Kohtuus vaarassa -liikkeen aktiivi Markku Aho kuoli 27.12.2019. Hänen muistokseen perustettiin Luonnonperintösäätiön kautta keräys, jonka tavoitteena oli hankkia hänelle omistettu muistometsä Pohjois-Karjalaan.
Metsät olivat erityisen lähellä Markun sydäntä. Hän liikkui paljon Pohjois-Karjalan metsissä. Hän vei retkille ja innosti luonnonsuojeluun myös lähiyhteisönsä lapsia, nuoria ja erilaisia kansalaistoimijoita.
Ryhmä muistometsäaktiiveja llöysi suojeltavaksi sopivan metsäkohteen Nurmeksen Valtimolta, Rasimäen kylältä. Samalla kylällä sijaitsee Omavaraopisto, joka on pohjoiskarjalaisen Kohtuus vaarassa -liikkeen yhteistyökumppani. Omavaraopiston ajatus oli Markullekin hyvin tärkeä ja hän vieraili kylällä useita kertoja.

Metsäalue on kooltaan noin 9 hehtaaria ja siihen kuuluu muun muassa korpikuusikkoa, jyrkkiä kallioita ja haapavaltaista sekametsää. Harvinaisemmista lajeista alueelta löytyy muun muassa kuusenhäivelöä ja korpiluppoa. Metsässä sijaitsee myös mahdollisesti uhrikiveksi tunnistettu erityinen kivimuodostelma, kalliojyrkänteen läheisyydessä.
Noin kaksi vuotta kestäneen keräyksen tuotto oli noin 47 000 Euroa ja sillä pystyttiin kattamaan koko 9,5 hehtaarin metsän hankinta oheiskuluineen. Tietoja myös Luonnonperintösäätiön sivuilla: https://luonnonperintosaatio.fi/markku-ahon-muistometsa-ostettiin-nurmeksesta/.
Kevään mittaan kerromme lisää metsän sijainnista ja metsään suunniteltavasta tutustumisretkestä.
Luonnonperintösäätiö on suojelemassa vuoden 2023 aikana useita muitakin arvokkaita luontokohteita Pohjois-Karjalasta. Näistä tiedotetaan myöhemmin erikseen ja samalla avataan erillinen kampanja itäsuomalaisen luonnon suojelun tehostamiseksi.
Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!
Kohtuus vaarassa -liike
Enon Luonnonystävät
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri
Lisätietoja: Pauliina Kainulainen, pauliina.kainulainen(at)uef.fi
